Aloitin tänään siis työssäopin ja menin yhdeksään. Muistin aika hyvin kaikki tehtävät viime vuodelta, mutta toki joitain varmisteluja tein. Koko päivä oli lähinnä kenkien purkua ja uusiin tuotteisiin tutustumista, että niitä pystyisin sitten tässä harjoittelun aikana myymään. Päivä meni aika rivakasti ja kaikki asiat tuntuivat tutuilta.
Keskiviikko 30.3
Tänään tutustuin enemmän kenkienhoitotuotteisiin. Lähinnä niihin, mitkä olivat uusia ja mihin kenkään niitä voi käyttää. Myin tänään myös ensimmäiset kengät ja kassan käyttökin sujui ongelmitta! Tiivistin varastoa, kun sieltä alkoi hieman tila loppumaan ja puhdistin myös kenkiä. Sain ajatuksen, että teen näyttöni kengänhoitotuotteesta, koska sellaisen pystyisin lähes jokaiselle asiakkaalle myymään ja sillä on laajempi kohderyhmä kuin esim. tietyllä kengällä :)
Hyvä, kun olet ollut samassa paikassa jo aiemmin. Näin tällainen osa-aikainen työssäoppiminen näyttöineen on helpompi suorittaa. Muistathan tiiviisti keskittyä päiviesi aikana juuri näyttöaiheisiin - kysele runsaasti, kuinka ko. liikkeessä on toimittu näissä asioissa aiemmin, millaisia näyttöprojekteja muilla on ollut jne. Saat näin kullanarvoisia vinkkejä!
VastaaPoistablogia on päivitelty melko harvaan mutta kun olet päivitellyt niin tekemistä on näköjään riittänyt!
VastaaPoista